Pelkistetyllä nukella ja vähäisellä lavastuksella päästään usein parhaimpaan lopputulokseen, se mahdollistaa lapsen oman mielikuvituksen käytön. Tärkeintä on että nukke pystyy liikkumaan, näin se herää elämään. Mielikuvituksen avulla vähästä saadaan aikaan paljon.

Nukketeatterinukkeja on ostettavissa ja myös vuokrattavissa (esim. Poijun vuokrattavat nukketeatterilaukut). Käsinukkeja voi valmistaa myös kierrätysmateriaalista, vain mielikuvitus on rajana. Hansikkaasta tai sukasta saa nappisilmät lisäämällä yksinkertaisen käsinuken. Käsinukkien valmistukseen on saatavilla oppaita ja netistä löytyy ohjeita sekä kursseja nukketeatteri toiminnasta kiinnostuneille järjestetään ympäri Suomen. Esimerkiksi Nukketeatterikeskus Poiju tuottaa nukketeatteriaiheisia kursseja, koulutuksia ja työpajoja sekä lapsille, aikuisille, harrastajille että ammattilaisille.

Erilaisia nukketyyppejä:

Sorminuket: Pieni nukke joka pujotetaan esittäjänsä sormeen. Sorminukkea on helppo liikutella, mutta pienen kokonsa takia vaatii yksivärisen taustan, josta nukke erottuu paremmin.

Nukketeatteri-materiaalia%20001.jpg

 

Käsinukke: Käsinukella on erottuva pää, kaulaosa ja pukuosa jotka muodostavat nuken vartalon ja kädet. Käsinukke pystyy näin tarttumaan esineisiin ja on liikkuvuudeltaan elävä.

Marionetti: Langoilla liikuteltava nukke. Käsittely ei ole yhtä helppoa kuin perinteisillä käsinukeilla.

Kurkistusnukke: Nukke joka ilmestyy yllättäen vaikkapa purkista. Nuken teho perustuu siihen että se paljastetaan vain tarvittaessa. Tällaisenkin nuken pystyy valmistamaan helposti itsekin.

Figuurinukke itse tehden: Hahmo leikataan paperilta ja laminoidaan jotta siitä tulee kestävämpi. Hahmoon kiinnitetään grillitikku, jolla sitä liikutetaan.

IMG_2373.jpg

Nukketeatteri muotoja:

Pöytäteatteri: Näyttämöksi tarvitaan pöytä, jolle rakennetaan maisema mihin esitys sijoittuu. Maisema voi olla hyvinkin yksinkertainen esimerkisi kiviä, oksia ja sammalta. Tällä tavoin saadaan metsäinen vaikutelma.

Nukketeatteri-p%C3%B6yt%C3%A4teatteri.jp

Varjoteatteri: Tarvitaan pinta johon esitys heijastetaan valolla sekä hahmot. Valo heijastetaan kangasta vasten, jolloin kartongista leikatut hahmot tai lelut näkyvät varjokuvana.

Nukketeatteri: Nukketeatteri perinteisillä lavasteilla.

Nukke- ja naamioteatteri: Tässä yhdistyy nuket ja esittäjä samaan esitykseen. Esittäjällä voi olla naamio tai hänen vaatetuksensa liittyy esitykseen ja hän käy vuoropuhelua nuken kanssa tai toimii näkyvänä kertojana. Vaatetus voi toimia näyttämönä (hamenäyttämö).

Lavasteet: Voivat olla esim. vanerista tehdyt, kankainen oviaukkoon ripustettava lavaste esitysaukolla ja sivuun vedettävillä verhoilla (Lahjakas.fi -sivuilla on tästä esimerkki). Esittäjän asu lavasteena eli hameteatteri. Pöytätasolle tehdyt lavasteet aiheeseen sopivalla rekvisiitalla. Tai ei mitään, esittäjä on näkyvillä. Alla kuva Pihtiputaan kirjaston liikuteltavasta nukketeatterilavasteesta, jonka "sisään" esiintyjät pääsevät oven kautta.

IMG_2363.jpg

 

Oma nukketeatteriesityksemme Pihtiputaan kirjastossa: Prinsessa Eleonoran karkumatka

Siirsimme renkailla liikuteltavan nukketeatteri lavasteemme lastenosastolle, jossa esitimme näytökset päiväkotilaisille kahdessa ryhmässä. Näytöksessä nukkeja liikuttelivat Irma ja Marjaana. Kertojana toimi Sirpa, joka myös soitti äänitehosteet cd-levyltä. Näytelmässä oli yhteensä 9 hahmoa: prinsessa, kuningas, kuningatar, paimen, rosvo, lintu, korkotiili, hevonen ja Ferrari. Harjoittelimme n. 30 minuuttia kestävän esityksen edellisellä viikolla läpi neljä kertaa ennen esitystä. Lisäksi vuorosanat olivat lavasteissa näkyvillä ”näyttelijöille”.

Olimme valmistautuneet näytökseen menemällä valmiiksi sisälle lavasteisiin ennen lasten tuloa, jotteivat he nähneet meitä eikä nukkeja etukäteen. Kertojana toiminut Sirpa ohjasi yleisön katsomoon ja kuulutti esityksen alkavaksi. Esitys alkoi hiljaisella taustamusiikilla, joka jäi myös esityksen taustaksi luomaan tunnelmaa. Esitys oli myös lapsia osallistava sillä kertoja ja nuket kysyivät apuja lapsilta prinsessan auttamiseksi. Kun esityksen loppupuolella prinsessa saadaan rosvon luolasta turvallisesti kotilinnaan, esitystä elävöitettiin myös serpentiineillä ja musiikilla. Saimme esityksestä paljon positiivista palautetta myös aikuisilta.

Katso video nukketeatteriesityksestä täältä: https://youtu.be/B4veSMahvuI

Joitakin ehdotuksia nukketeatteri esitysten inspiraatioksi:

Osallistavia nukkenäytelmiä löytyy mm. Nanny Rantamäen  Kanarouva Kaakerros kirjasesta (Lasten Keskus 1989) joka sisältää 6 erilaista muunneltavaa näytelmää, jossa yleisö tuottaa osan äänitehosteista ja repliikeistä. Lisäksi kirjassa on muutamia yksinkertaisia nukenteko-ohjeita.  

Esitys alkaa! : teatterisatuja (2002). Sisältää 18 rakastettua satua sovitettuina: nukketeatteriesityksiin, teatterileikkeihin, naamioteatteriin ja satuleikkeihin.

Kokkonen Saara : Nukketeatterinäytelmiä : valikoima itse keksittyjä ja ikivihreitä saduista mukailtuja näytelmiä (1982)

Taimisto Inkeri: Nukketeatterinäytelmiä I ja II (1974)

Vaijärvi, Kari: Kadonnut Anakonda ja muita lastennäytelmiä (2004)

Lyhyistä saduista on myös helppo itse soveltaa nukketeatterinäytelmiä. Jos kirjastostasi ei löydy innokkaita nukketeatteriesiintyjiä, niin kirjastoille tilattavia kiertäviä nukketeatteriesiintyjiä löytyy mm. Suomen Unima Ry:n (Nukketeatterin tiedotus ja yhteistyöjärjestö) sivuilta:
http://www.unima.fi/p/suomalaiset-nukketeatterit.html  

Nukketeatteritarvikkeita: käsinukkeja ja lavasteita ostettavissa mm. näistä paikoista:
http://www.lahjakas.fi/kasinuket

http://www.pinkorblue.fi/leiki-ja-opi/lelut-2-12-vuotiaille/nuket/nukketeatteri-ja-kaesinuket/

Vuokrattavia nukketeatterilaukkuja löytyy Nukketeatteri keskus Poijulta:
http://www.nukketeatterikeskus.fi/yleisotyo/nukketeatterilaukut/

Mikäli innostuit, niin itsekin on helppo toteuttaa nukkeja. Alla muutamia kirjoja joista löytyy teko-ohjeita erityyppisille nukeille:

Hodge, Susie: Puppets (2005)

Talvitie, Tuulikki: Nukkeja sukkatrikoosta ja paperimassasta (2003)

Taras-Vaulasvirta, Elina: Nukke – tunteiden tulkki, kertojan kumppani (2003)

Baric, Maija: Nukketeatteria! (1996)

Nukketeatteri-kirjoja.jpg

Kuvat tällä sivulla: Marjaana Turpeinen